Puhelin ja vauva

Puhelimella ja vastasyntyneellä lapsella on jotakin yhteistä ja keksin sen muuten juuri äsken! Eilen oli päivä, jolloin työpuhelin soi vain yhden kerran (sekin oli työkaveri, joka selvitteli yhden haudan hallintaoikeuksia) ja oli ihan pakko tsekata, onko luuri varmasti kunnossa. Vauvan kanssa valvotaan ja kun kankaalla vuoratusta kopasta ei kuulukaan mitään ääntä, on ihan pakko tsekata, onko muksu varmasti kunnossa. Niin ainakin silloin joskus muinoin... <3

Omakohtainen helmi

Minusta on ihanaa kehitellä uusia sanoja ja sanontoja. Tulee sellainen lönnrotmainen olo. Keksiminen ja kehitteleminen onnistuu tosin aika harvoin, kun maailmassa on jo niin paljon täysin valmista ja kuranttia sanatavaraa. Olen täysin tyytyväinen siihenkin. 

Viimeksi tuli mieleen tällainen uusi sanonta kuin painimista samassa veneessä. Se ei luultavasti kutkuta kenenkään muun tyytyväisyyshermojani kuin minun, mutta se riittää. Se oli yhden päivän  omakohtainen helmi.

Tervetuloa!

Ennen vanhaan tutummat vieraat tupsahtivat ilmoittamatta ja se sopi oikein hyvin. Isäntäväki jatkoi syömistä siinä keittiön pöydän ääressä ja vieraalle annettiin siksi aikaa tuoli ovensuuhun. Sitten keitettiin kahvit, istuttiin pöytään ja tarjottiin sitä, mitä kaapista löytyi. Äidit olivat yrittäneet kätkeä pikkuleipiä jälkikasvulta joko onnistuneesti tai epä. Jäljellä saattoi olla hyvässä lykyssä täysi paketti, puoli pakettia tai muutama hassu pikkuleipä. Ja viattomia lasten ilmeitä kasapäin.

Nykyään kaikki sovitaan kalentereilla. Koti puunataan putsplankiksi ja kastettavaa mietitään päivätolkulla. Ja vieraita käy yhä vähemmän ja vähemmän... 

Vihellyksiä ja poksautuksia

Huhtikuuta on jäljellä enää muutama hassu päivä eli hintsusti. (Vähiin käy ennen kuin loppuu, sanoo vanha kansa.) Kaksi työpäivää, pianotuntipäivä ja vapunaatto. Kouluikäisenä vapunaatto oli yhtä kuin polvisukat - vaikka olisi palellut ihan hirveästi ja vaikka huulet sinersivät. Omien lasten (2 kpl) ollessa pieniä vappua varten vihellettiin kaikenvärisiä ja -muotoisia  ilmapalloja ja ne olivat tosi mieluisia ja tärkeitä siihen asti, kun ne poksautettiin. 

 

Vettä, hiivaa, kardemummaa jne.

Eiliseksi suunnittelemani teemapäivät toteutuivat kaikki. Lisäksi tuli vielä Leivo pullaa -päivää. Ensin aioin tehdä kanelikierrepullia, sitten korvapuusteja, sitten vaniljakierrepullia. No, tein kuitenkin rullapullia hieman erilaisella twistillä... Keittiön pöydällä oli vaalivalvojaisten jäljiltä pistaasipähkinöitä ja päätin käyttää niitä. Kuorin pähkinät, heittelin ne kuppiin ja morttelilla murskasin sellaiseksi puolivallattomaksi rouheeksi. Pullataikinasta tein levyn, sekoitin siihen voin ja aidon vaniljan notkean mössön ja lopuksi ripottelin pähkinärouheen päällimmäiseksi. Rullasin, leikkasin, asettelin paperivuokiin, annoin kohota, kananmunailin, raesokeritin, paistoin, otin uunista. Lopun arvaattekin... Pulla oli todella hyvää!

Lauantai vai sunnuntai?

Viikkovilli iski tänä aamuna. Olin ihan varma siitä, että tänään on sunnuntai ja ihmettelin suuresti yhtä fb-päivitystä, jossa puhuttiin lauantaista siihen malliin, että luulin tekstiä vanhaksi. Sitten piti miettiä vielä hetki ja sitten meni aivojen jakeluosastolle tieto oikeasta viikonpäivästä. Sitä se tekee, kun viikko poikkeaa ns. normaalista.

Tänään on Halaa putkimiestä -päivä, Hajuaistin päivä ja monta muuta. Taidan kuitenkin viettää Siivoa tiskipöydän alakaappi -päivää, Kierrätä lasit ja metallit -päivää ja Halaa aviomiestäsi -päivää. Omapäisesti, totta kai!

Kotona saa olla rosoinen ja rasittava

Ihanaa olla taas kotona! Kodin merkitys korostuu joka kerta, kun tulee käytyä jossakin oman tontin ulkopuolella. Minulla on ollut aina koti, ei asuntoa, ei kämppää, ei luukkua, ei boksia, ei koloa  eikä kortteeria. (Tai oikeastaan opiskeluajan asuminen taisi olla jossakin vaiheessa asuntomaista - silloin  muinoin Snellmaninkadulla ja myöhemmin Vanhalla viertotiellä. Mutta niiden jälkeen Koteja isolla koolla.) Kotona saan olla juuri niin rosoinen ja rasittava kuin haluan. Kaiken uhallakin.

Päässä surraa, osa 2

Ei olisi pitänyt puhua surraamisesta mitään... Eilen koulutus jatkui ja tuli niin paljon kaikkia outoja termejä vastaan, että luulin hermostuvani tai saavani jonkin angstin. No, myöhemmin päivällä päästiin tekemään oikeasti töitä harjoittelutehtävien sijaan ja silloin surraus väheni ainakin hetkellisesti. Alkaakseen sitten taas uudestaan... Huominen on vielä jäljellä tämänkertaista koulutusta.   

Illaksi menin sylittelemään vauvaa ja tällä kertaa viivyin monta tuntia ihastellen ja ihmetellen. 

Päässä surraa

Kevääseen kuuluu uusiutuminen, uuden omaksuminen, uuden oppiminen - mikäli mahdollista. On saatava uudet kengät tai uusi laukku ja edes muutama uusi ajatus pääkoppaan. Tällä viikolla hankitaan niitä uusia ajatuksia. Ainakin niitä. Ajatuksia varten oli tultava Tampereelle asti. Eilen aamulla aikaisin oli lähtö ja eilinen päivä toi uusia termejä ja nimityksiä niin paljon, että illalla päässä surrasi ja lujaa. Onneksi välillä oli mahdollista käydä sylittelemässä vauvaa, joka asustaa vanhempiensa kanssa parin minuutin kävelymatkan päässä. 

Onhan huomenna taas uusi päivä, sanoi Scarlett O'Hara

Viikonloppuna katsottiin kolmisin yksi elokuva, jonka katsomista on suunniteltu jo pitkään. Kyseessä oli Tuulen viemää (Gone with the Wind), jolla oli ihan kunnioitettava pituus (224 min) ja joka on peräti kahdeksalla Oscarilla palkittu. Kävin joskus opiskeluaikoina katsomassa elokuvan esikoisen kummitädin kanssa ja kirjahan minulle on varsin tuttu, kun nuorena luin kaksiosaisen tiiliskivijärkäleen useita kertoja alusta loppuun. Silloin ihailuni kohteena oli tietysti Rhett Butler. - Elokuva oli niin pitkä, että jaoimme sen kahteen katselukertaan. Elävät kommenttiraidat kuuluivat tietysti asiaan, kun isä, äiti ja poika muodostivat katselustudion...

Apeahko maanantai

Vaalit on käyty ja pulinat pois (vaikka ilonaiheita pitikin iltamyöhällä yrittää löytää pienistäkin asioista). Oman ehdokkaan putoaminen harmittaa... ja moni muukin asia...  

Uusi viikko tuo tullessaan koulutusta ja uuden oppimista. Avoimin silmin ja korvin ja muistitikuin!

Valitaanko pätevä, kätevä, etevä vai tekevä?

Tämä on se päivä, jota on odotettu ja pelätty ja josta on vähän ehditty jo unelmoida - tai siis ainakin mahdollinen utuharsoinen lopputulos siintää monen mielissä. Kyseessä ei ole mitkään autokisat, ei kauneuskilpailut, ei laulumittelöt. Kyseessä on neljän vuoden välein esitettävä kansannäytelmä nimeltä Eduskuntavaalit. 

Vajaan puolen tunnin kuluttua äänestyspaikat avautuvat. Muista käydä äänestämässä!

Kuusi vuotta - eikä suotta!

"Kuusivuotias on utelias, aktiivinen tutkija ja leikkijä. 

Hän leikkii ja toimii mielellään ryhmässä.  

Kuusivuotiaan oppimisvalmiuksien keskeisiä osa-alueita ovat myös 

ajan ja paikan hahmottaminen, 

 oman kehon hahmottaminen sekä motoriikan harjoittaminen."

Olen nyt kuusivuotias blogisti. Oli ihan pakko heti aamutuimaan tutkia, mitä kuusivuotiaasta sanotaan... Nämä tosin liittyvät kuusivuotiaaseen lapseen, kun blogi-ikävaiheet taitavat olla vielä vähemmän tutkittuja. - Osui ja upposi aika hyvin. Utelias olen aina ollut, ryhmässä toimiminen onnistuu aika ajoittain ja motoriikkaa pitäisi harjoittaa jatkuvasti, sillä olen kömpelö. (Tein ensin kirjoitusvirheen ja se näytti tosi hauskalta! Könpelö on paljon kömpelömpi kuin kömpelö.)

Ikä on yksi tai useampi numero

Ikä on aihe, joka on aina kiinnostanut ihmisiä. Tänä aamuna löysin brittiläisen tutkimuksen, jonka mukaan keski-ikä alkaa 53-vuotiaana ja sen selviä merkkejä ovat muistin pätkiminen, kankeus, lisääntynyt valitus ja uusimman teknologian & tuoreimpien listahittien kelkasta putoaminen. Pakkomielteinen puutarhanhoito ja lintujen ruokinta kuuluvat myös asiaan. Okei, analysoin nyt itseni saman tien: aina välillä pätkii, aina välillä olen kankea, valitettuakin tulee, lintuja ruokitaan. Uusin teknologia sen sijaan kiinnostaa, listahiteistä tiedän aina jonkin ja puutarhanhoito ei todellakaan ole pakkomielteistä!

No, totuuden nimissä on sanottava, että joka tapauksessa olen ollut jo useamman vuoden keski-ikäinen - oli sitten kyse vaikka minkämaalaisesta tutkimuksesta. Tänään rapsahtaa taas vuosi lisää. Muistaakseni... :)

Toimiva ehdotus

Sanottakoon ja ajateltakoon piispoista mitä tahansa, olen erittäin tyytyväinen yhteen (1) piispan ideaan. Meillä oli seurakunnassa piispantarkastus Kauhajoen koulusurmien jälkeisenä viikonloppuna syksyllä 2008 ja osin noiden surullisten tapahtumien vuoksi tarkastus muutti hieman muotoaan. Vastapainoksi se hyvä asia oli, että piispa ehdotti meille epävirallisia kahvihetkiä ja siitä lähtien ollaan keskiviikkoisin iltapäivällä juotu pienemmällä tai isommalla porukalla yhdessä kahvia. Kahvioon tulee se, joka ehtii ja viipyy sen aikaa, minkä ehtii. Joskus siinä palaveroidaan, joskus luetaan paikallislehteä, joskus kerrotaan vitsejä, joskus vaan istutaan hiljaa. Lataushetki on tärkeä. Eilen meitä istui yhdeksän ihmistä saman pöydän ääressä eli melkein koko työporukka. Kahvin jälkeen kukin meistä poistui omiin tehtäviinsä.

103 vuotta sitten

Tänään tulee kuluneeksi 103 vuotta siitä, kun Titanic upposi ja vei syvyyksiin puolitoistatuhatta ihmistä. Järkyttävä tragedia, josta on tehty kilometrikaupalla dokumentteja, elokuvia ja ohjelmia. Viikonloppuna satuin avaamaan television siinä vaiheessa, kun sieltä tuli Titanicin muusikoista kertova ohjelma. Hyvin kiinnostavat luonneanalyysit ja arvioinnit, kaunista musiikkia ja ihan faktatietoa oli saatu ohjelmaan - ja kaikkia sopivassa suhteessa.

Sanoissa sen salaisuus

Sanojen kieputtaminen, jonkinasteinen väärinymmärtäminen, monimerkitys ja leikittely on aina kiehtonut minua. Verbaalitykitys on ainoa sotimisen muoto, jonka hyväksyn. Joskus luotan muistiini, joskus taas kirjoittelen muistiinpanoja puhelimen muistiin ja joskus taas pikkulappuihin työhuoneen ilmoitustaululle tai lappulaatikkoon.

Tämän aamun lauseeksi valikoitui laatikosta tällainen: Erehtyyhän ne valtamerilääkäritkin... Absurdia kenties, mutta kiehtovaa. Eikö olekin?!

Sormi suussa, puikot solmussa - ei vielä

Viikonloppu oli taas kerran virkistävä, lataava, pitkä ja tuikitarpeellinen. Sukankudin edistyi, sitten aloitin villatakin kutomisen pienelle miehelle. Ohjeen sain toiselta bloggaajalta ja ymmärrettävä pitäisi olla. Pitsineuleosuus onkin helppo (takakappale on jo hyvässä vaiheessa), mutta lukiessani ohjetta eteenpäin löysin kaikkia omituisia termejä ja käsitteitä, joten taidan jossakin vaiheessa mennä sormi suussa ja puikot solmussa kysymään neuvoja... Sen verran tarkkaa kutomista tuo kuitenkin on, että elokuvakutomiseksi piti ottaa tavis sukankudin. (Langanloppusukista tulee ihan hauskan näköiset. Luulin ensin selviäni sukasta kolmella lankamyttyrällä, mutta neljäs myttyrä piti ottaa esille.)

Aika aikaansa kutakin

Eilen junailin kaupunkiin ja takaisin. Kyseessä oli Suomen seitsemänneksi suurin kaupunki. Pikkuisen lähempänä olisi ollut myös kaupunki, joka on kaupunkijärjestyksessä yhdeksäskymmenesyhdeksäs ja sinnekin olisi päässyt junalla. En kuitenkaan valinnut tuota pienempää kaupunkia, sillä minulla oli asiaa toiseen. Hieman kadutti, että tuli lähdettyä. Asia hoitui toki ja shoppailin jotakin pientä, mutta tuo päivä oli se, jolloin kaikki mahdolliset puolueet olivat koolla telttoineen kävelykadulla ja väistelykävely tuli palautettua taas mieleen. En halunnut ilmapalloa, en lehteä, en kahvia, en rintanappia, en prosyyriä enkä henkilökohtaista kohtaamista ehdokkaan /ehdokkaiden kanssa. - Viikon ja yhden päivän kuluttua kadulla saa taas kulkea ihan rauhassa. Näennäiset ystävät ovat juhlimassa tai nuolemassa haavojaan. Aika aikaansa kutakin.

Kevät äänestäen tulevi...

Eilen näin monta erilaista keittiön pöytää. Ei, en ollut huonekaluliikekierroksella! En ollut kotimasterchef -kilpailun tuomarina. Kuten eilen kirjoitinkin, oli vuorossa ennakkoäänestys ja kävin useammassa kodissa vanhusten luona. Keittiön pöytä on kodeissa se paikka, jossa yleensä on eniten tilaa levittää paperit ja muut tarvittava vaalirekvisiitta ja jossa sitten istutaan vieretysten tai vastakkain.

Pöydät olivat erilaisia. Niillä oli erilaisia tavaroita. Yksi yhteinen piirre kuitenkin oli: yhtä kotia lukuunottamatta pöydällä oli äänestyskortti valmiina odottamassa (ja siinä yhdessäkin kortti löytyi sanomalehtipinon alta). Vaalitoimitsijaa oli siis odotettu.

Pidän vaaleista!

Pidän vaaleista. Kaikista vaaleista. (Toki myös tummista, mutta se ei ole tämän jutun pointti.) Olen ollut vaalien kanssa tekemisessä vuosikausia, sillä olen saanut olla mukana koti- ja laitosäänestyksissä. Tänään on The Päivä näissä vaaleissa. Vanhukset saavat tutussa ympäristössä käydä vetämässä sen värisen viivan, minkä haluavat. Se on tärkeä asia.

Gratulis, Mikael Agricola!

Työviikkoni on kahden työpäivän kombinaatio. Kolmantena päivänä (työpäivien välipäivänä) ohjelmassa on työkeskuksen laulupiirittäminen ja yksityiset pianotunnit. Olen etuoikeutettu, kun viikonloppuni on neljän päivän mittainen. Pankkitilille kuukausittain ilmestyvä ja siellä nopeasti vieraileva summa on hyvin pieni, mutta vastapainoksi sitten nautin kiireettömyydestä / parhaan kaverin kanssa olemisesta / elokuvien katsomisesta keskellä päivää / lukemisesta / kävelylenkeistä / maisemanvaihdoksesta / jne.

Tämä päivä on Mikael Agricolan päivä. Pieni lainaus miehen tekstistä sallittakoon... Älä polje kirjaa kuin sika, vaikka siinä on jokunen vika. 

Kesken unta, keskellä viikkoa

Eilen matkattiin sananmukaisesti arkeen. Matkan varrella oli lumetonta, vähälumista ja paljolumista - oikeastaan eniten lunta on omalla takapihalla.
Aamulla oli herätyskello soimassa, sillä työaamu on aina työaamu. Pääsiäisvapaan aikana sai heräillä luomusti, unta riitti seitsemään ja kahdeksaan. Siihen luomuiluun ei kuitenkaan voinut nyt luottaa, joten kimeä-ääninen kello kailotti seitsemältä yöpöydällä ja havahduin siihen kesken unta, totta kai.

Saanko esitellä: komiikka ja huumori!

  

          

Olen aina pitänyt komiikasta ja huumorista. Varsinkin tilannekomiikka on mieleen. Huvittavia juttuja, sanoja, lauseita ja asetelmia tuntuu tulevan vastaan elämän käänteissä aina sopivasti. Yhtä asiaa pitää tietysti varoa ja se on tyhjän nauraminen. Vanha kansa on opettanut, että mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Ehkä minulla kävi hyvä tuuri, kun satuin syntymään tytöksi...

Olen naimisissa miehen kanssa, jolla on samanlainen huumorintaju kuin minulla. Tai ehkä on siinä sen verran eroa, että Duudsoneissa menee raja. Voisiko sanoa, että napaan piirretty raja! :))))

Kasipalloa hyvässä seurassa

Eilen oli tapahtumarikas päivä. Aamupäivällä olimme elokuvissa seuraamassa, miten ulkoisesti epäarmimainen Minna Haapkylä on kuin onkin ihan selvästi Armi Ratian nahkoihin juuri oikea valinta. Elokuvan jälkeen söimme syntisen/taivaallisen hyvää suklaakakkua kahvilassa teen ja kahvin kera. Sitten lähdimme kävelemään ja sade tihkutti hetkessä meidät puolimäriksi. Menimme pitämään sadetta baariin, jossa otimme lämmikkeet ja pelasimme biljardia. (Ensimmäinen kerta minulla!) Illalla hyvää ruokaa, hyvä elokuva (Something The Lord Made), teetä ja ruisnachoja ja hyvää seuraa. Nukkumaan tyytyväisenä, onnellisena ja uupuneena. Parhaalle kaverille kiitos ja elämälle myös...

Päänsisäistä pääsiäistä!

Pääsiäinen ja kananmunat liittyvät yhteen. Ja jos kerran ihan oikeat kananmunat, niin myös suklaamunat, huopamunat ja kaikenlaiset koristemunat. Olettaisin, että tänä aamuna syötävällä sunnuntaiaamupalalla on kaiken muun lisäksi keitetyt kananmunat kummallekin.
Aloitin aamuni jo vähän aikaa sitten ja luin Kalevalan maailmansyntyrunoa. Se vaikutti niin hienolta, että jatkan lukemista jossakin vaiheessa...

Takatalvi vai ihan tavis kevättalvi?

Kevät ottaa erikokoisia harppauksia, välillä pysyy ihan paikallaan ja joidenkin mielestä harrastaa takatalveilua. Takatalvi olisi silloin kyseessä, jos terminen kevät olisi jo päällä. Nythän se ei ole vielä kunnolla ollut. Tämä on ihan normaalia kevättalvikäyttäytymistä. Lunta, räntää, vettä, pakkasta, aurinkoa, pakkasta, vettä, räntää, lunta. Joka tapauksessa silmuja on jo puissa ja eilisellä kävelyretkellä oli ihan pakko taitella muutama oksa kotosen maljakkoon.

Jk. Käsitteistä puheen ollen myös intiaanikesä jakaa mielipiteitä. Toisten mielestä se on heinäkuulla, toisten elokuulla. Intiaanit olivat sitä mieltä, että se on vasta lokakuulla.

On vai ei?

Jos minulta olisi kysytty kuvan kysymys kaksikymmentä vuotta sitten, olisin vastannut:EI! Jos minulta olisi kysytty kymmenen vuotta sitten, olisi vastaus ollut: Ei. Jos minulta kysytään nyt, sanon: ON! Minä, joka ennen latasin kahvinkeittimen lähes täyteen - minä, joka luulin koneistoni toimivan kahvilla. Nyt tiedän, että aamulla voi juoda teetä. Illalla voi juoda teetä. Päivällä vielä juon kahvia. Mutta en ole kuitenkaan ehdoton, sillä aamukahvi ja iltakahvi voi kuulua ohjelmaan, jos siltä tuntuu. - Tuon pahvikortin vein työpaikalle. Siellä kun on useampikin niitä, jotka vastaavat kysymykseen: EI!!!

Mitä tein maaliskuussa?

Edellisessä blogielämässäni minulla oli tapana listoittaa. En tarkoita jalkalistoja, kattolistoja, reunalistoja, peitelistoja enkä varsinkaan koristelistoja. Minulla on pieni kirja, johon kirjaan kaikki kuukauden aikana katsomani elokuvat, lukemani kirjat ja tekemäni käsityöt. (Ja toinen kirja jo menossa, sillä listat alkavat vuodelta 2012. Ja pidän tyhjistä kirjoista.)

Maaliskuussa katsoin kaikkiaan kaksikymmentäyhdeksän elokuvaa. Top 3: Huhtikuu tulee (Mamma är förälskad), Vuosi nuoruudestani (Girl, Interrupted), Herra Ibrahim ja koraanin kukkaset (Monsieur Ibrahim et les fleurs du Coran) /. Luin kuusi kirjaa, joista kaksi oli ylitse muiden. Linda Olssonin 'Kun mustarastas laulaa' oli herkkä ja kaunis kuin mustarastaan ääni ja niitä kirjoja, joita ei malttaisi laskea kädestään - ei, vaikka yö on tuloillaan ja pitäsi jo nukkua... Esa Mäkisen 'Totuuskuutio' koukutti myös omalla tavallaan. Kirja oli kuvaus teknomaailmasta, jossa tieto, valta ja raha käyvät mittelöä ja jossa asiat voidaan täsmäyttää näyttämään paremmilta. / Kudoin neljä juttua, joista yhden voin mainita: miehelle kudoin raitasukat. Kolme muuta liittyvät joulupukin muistamisiin ja niistä on pakko olla hyshys...

Italialaiset parmesaanikeksit, kiitos Outi Pakkaselle!

Luottoreseptit on kova sana. Niitä reseptejä kaivetaan kerta toisensa jälkeen esille ja ne toimivat. Tarvitsee vain olla huolellinen. Yksi taatuista on Outi Pakkasen Toinen kerros -kirjasta napattu Italialaiset parmesaanikeksit. Ehkäpä sinäkin haluat kokeilla...

100 g raastettua parmesaania

120 g vehnäjauhoja

100 g huoneenlämpöistä voita

muskottipähkinää, ripaus cayennepippuria

(vettä)

(pinnalle pähkinä-tai mantelirouhetta tai kuivattuja yrttejä)

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. Lisää tarvittaessa 1-2 rkl vettä. 

Muotoile taikinasta kaksi kapeaa pitkoa. (Rullaa pitkoja kuivatuissa yrteissä tai rouheessa.) 

Kääräise tuorekelmuun ja laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.

Leikkaa jähmettyneet pitkot parin sentin viipaleiksi,

paista 200 asteessa n. 15 min.