torstai 29. kesäkuuta 2017

Tunsin itseni kevyeksi


Aina välillä taide pysäyttää, lyö kanveesiin ja huumaa. Niin kävi eilen, kun kävin Wäinö Aaltosen museossa tutustumassa Jacob Hashimoton töihin. Leijamaisia, samalla aikaa kevyitä ja eikevyitä. Ihmeellisiä rakennelmia. Ihania! Kirjoitin vieraskirjaan: Tunsin itseni kevyeksi. Ja melkein sanattomaksi. Se kuvasi tuntemuksiani. 
Hemmottelin itseäni syömällä lounasta museon kahvilassa. Ranskalainen kalakeitto oli sofistikoitunutta ja hyvää. Stevellä kuvasin muutakin kuin töitä, mutta en ruokaa, vaan tietoja tilasta.


Museon jälkeen avasin kännykkäni ja huomasin, että minulle oli soitettu töistä. Soitin sinne ja seisoin soittaessani näillä jalansijoilla. Ja sitten jatkoin matkaani...



keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Nyt paloi käämit, mutta ei minulta!


Kyllähän minullakin aina joskus palaa käämit kaupassa, mutta eilen paloi joltakin muulta... Oli ruokatuntipäiväsydänhetki hypermarketissa, jossa viitisen kassaa palveli ja asiakkaita oli jonohkoiksi asti. Seisoin kahden miehen takana ja mielessäni luokittelin heidät isäksi ja pojaksi. Heillä oli käsissään muutamat ostokset. Puhuivat keskenään ja sitten yhtäkkiä isä havahtui, että jonot liikkuvat hänen mielestään liian hitaasti ja totesi, että onpa täällä vähän kassoja. Samassa kuulutettiin jotakin myyjää ja isä meni sanomaan kassalle, että kuuluttakaa lisää kassoja. Hän palasi eteeni omalle paikalleen ja lausahti hienon kesälauseen: *****, kun tässä menee koko *****kesäloma! (Ei kai niin lyhyitä kesälomia ole kenelläkään...)
No, sitten avautui uusi kassa ja isä ja poika kiiruhtivat sinne. Heillä oli vaan vähän huono tuuri, sillä muutama muukin teki saman siirtoliikkeen. Minä pääsin kahden asiakkaan jälkeen kassalle ja kun olin maksanut oman maitokahvijuomani, käännyin katsomaan kaksikkoa. Myönnän olleeni erittäin vahingoniloinen, sillä heillä oli vielä matkaa maksamishetkeen...

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kävelemään, hei ulos kävelemään


Nyt voisin myöntää itselleni jonkin prenikan ja kukkakimpun, sillä eilen sain käveltyä loppuun sen virtuaalisen paluumatkan Turusta Laurilaan. Eilen satoi aamulla ja päivällä ja iltapäivällä sen verran, etten viitsinyt ehdoin tahdoin lähteä liikkumaan sateessa. En senkään vuoksi, että tavoitteesta uupui enää/vielä 16,5 km ja aioin yllättää itseni kävelemällä sen verran.
Iltaviiden jälkeen suuntasin ulkoilureitille. Fiilis oli hyvä, metsä tuoksui ihanan raikkaalle ja maapohja jalkojen alla tuntui mukavalta. Kaikki palaset siis kohdallaan! 
Melkein kolme tuntia meni. Askelmittarin mukaan tuosta kertyi 16,48720 km ja yhden desimaalin taktiikalla juuri se puuttuva 16,5 km. Projektin kokonaiskilometrimäärä on 592. Hyvä minä! Kiitos, Moppe!

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Otanko vaiko en?


Havainto: kuvia tulee napsittua vähän niin kuin sijaistoimintona, kun odottaa jotakin muuta. Ei se vaan ennen onnistunut, kun suunnilleen jokaista tai ainakin joka toista kuvaa piti nuukan ihmisen miettiä etukäteen, että otanko vaiko en. Filmirullat maksoivat ja rullien kehitys kuviksi asti maksoi ja koskaan ei etukäteen tiennyt, mitä niistä loppujen lopuksi tuli. Joskus onnistui vain yksi kuva koko rullasta, joskus vielä vähemmän.
Niin siitä sijaistoiminnosta sen verran, että eilen kävin hakemassa pokestopeilta palloja. Siinä odottaessa kuvasin alppiruusuja eli rhodoja. Niistä jäi kuvia, kun taas alppikengistä olisi jäänyt vain jäljet...

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Ihastuin!!!


Ihastuin eilen. Kyllä!!! Menetin sydämeni. (Kuvan tarkoitus on ihan vaan hämääminen, sillä kyseisestä ihastumistapahtumasta ei ole mitään todisteita.) 
Lähdettiin aamupäivällä kesäseikkailukävelylle. Ensin tuttua seutua, sitten oudompaa. Ja sitten se tapahtui, ihan faksimaisesti... Löydettiin aivan ihana ulkoilureitti! Ja kerrassaan rakastettava iso mäki, jota noustiin tunnekuohun ja huuman vallassa. (Tunnustan, että minuun iski sellainen näyttämisen meininki, mutta rehellisesti sanottuna myös flow.)
Käveltiin yhdeksän kilometrin lenkki ja jos ei olisi satanut loppuvaiheessa niin paljon, olisi kävelty pitemmästi. Uskon palaavani reitille vielä toisenkin kerran loman aikana... 

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Sopivasti keijukainen


Tänään on kahden teeemapäivän ristiriitapäivä. Itse ainakin ajattelen niin. On Keijukaispäivä ja Konvehtipäivä. Keijukaiskokoisten ihmisten ruokavalioon eivät konvehdit kuulu tai sitten heillä on niin kadehdittavan hyvä aineenvaihdunta, että pystyvät syömään konvehteja rasiakaupalla ja silti pysyvät keijukaismitoissa. 
Ehkä mitään ristiriitaa ei olekaan, sillä taisin lähteä ajattelemaan väärää asiaa! Kyse taisikin olla ihan oikeista keijukaisista. Sen siitä saa, kun takaraivossa soi Leevi and the Leavingsin kappale Sopivasti lihava...


perjantai 23. kesäkuuta 2017

Tililili ja tuliluli kuuluvat juhannukseen



Suvisia suruja (Larin-Kyösti)

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

Vihreän viileän oksan alta näen sinisen taivaan kaistan,
lähteensilmässä jalkani kylven ja polkujen marjoja maistan.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Hyttyset, hetken heiluvat lapset, ne alkavat purpuriansa.
Päivän paisteessa hyörii ja häärää ahkera muurahaiskansa.

Käki se korvan rannasta kukkuu kuin mittumaarina aina.
Sinisellä oksalla, sinisessä salossa, ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Kylän ohi kulkeissa tuttuja löydän ja heitän ne huolet liiat.
"Saakos kulkuri kurkistaa, miten pitkät täällä on piiat?"

Huomisen huoli se sydäntä painaa kuin viime syksyn lehti
suuressa saatossa suviset keijut jo sydämeni tarhaan ehti.

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislmta.



Hyvää juhannusta! Monessa asiassa olen hyvinkin uudistushenkinen ja -mielinen. Juhannuksenkaan suhteen ei tarvitse olla koivuja portaanpielissä eikä limsakoria eikä kokkoa eikä kansallispukua. Yksi asia kuitenkin kuuluu minulla juhannukseen aina ja se on Larin-Kyöstin runo. Tauno Palon laulamana, totta kai!